Käsiini osui vanhasta perhevalokuvasta tehty tuloste. Itse asiassa
etsin jotain "keksittyjen sukulaisten" tapaisia perhekuvia, että voisin
osallistua erääseen haasteeseen. Mutta sitten tämä voitti. Totesin,
etten oikeastaan tiedä yhtikäs mitään näistä henkilöistä. Kuvassa on
isäni isovanhemmat. Isä ei ikinä puhunut heistä.
Kuvista päätellen
he elivät yksinkertaista, jopa köyhää ja puutteenalaista elämää. Sukunimen on täytynyt olla Huuskonen, sillä se oli isoäitini Edlan (savoksi Ietla) tyttönimi. Paikkakunta olisi muistitetojen mukaan Karttula,
syvällä Savossa, ja muistan isän kertoneen, kuinka sulhanen löytyi saman
järven rannalta. Tosin onhan Savon järvissä kokoa, ehkäpä hurmuri-Otto
ei ollut ihan naapurista?
Ottolla oli terävä pää ja
hänestä tuli rakennusmestari. Edla sai seurata miestään tämän
rakentaessa vesitorneja ympäri Suomea. Lapset syntyivät eri kaupungeissa
ja Ietla-mummi kuuluu valitelleen, että "kun tultiin paikkakunnalle piti
vesi kantaa kaivosta, ja kun se alkoi tulla putkista oli taas aika
muuttaa eteenpäin".
Isoäitini siis ehdin tuntea, mutta
nyt kiinnostaisi tietää enemmän näistä kuvan vanhuksista. Huuskosia on
paljon, mutta mahtaisiko tätä nyt lukea joku, jolle Edla Huuskonen
Karttulasta, s. 1800-l lopulla, sanoo jotain? Hänellä oli sisko, mutta muuta en tiedä.
I started working on an ATC for a challenge that wants to see family.
I was on the lookout for some "found relatives" when I found a bad
inkjet print of my paternal great-grandparents.
I have no idea who they were. My father never talked about them (and we, being kids, were self-centered and didn't ever ask).
But
here they are, simple people from the deep north. My father was born
1912 (he was not my mother's generation), - we get deep into 1800's when
we start looking for birth dates of his grandparents.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
This is really cool, Alice. It's too bad how we don't ask our elder family members about things when we have the oppurtunity. My husband and I have wished we'd had more information many times. Thanks for stopping over at my blog. The stamp you were asking about was made by Stampin' Up. It's called "Tea Shoppe" and is now retired. You should be able to find it on Ebay though.
ReplyDeleteIhanuus.
ReplyDeleteKiitos upesta korteistasi. Laitoin ne juuri blogiini esille. Oma kirjeeni lähtee tänään.
Yritin etsiä puuttuvia sanoja, mutta en löytänyt. Liimaanko puuttuvat sanat ja kuvaanko kortin uudelleen
ReplyDeleteKylmiäväreitä ja kyyneleitä! "Miten vähän jääkään meistä muistoks tulevain?"
ReplyDeleteMinulla on kehyksissä äidin puoleiset isovanhemmat jotka ovat minulta hukassa täysin myös. Hieno kortti!
Kiitos ihanasta postista! Sinulle lähtee postia piakkoin....