Mutta katsotaanpas tarkemmin. Poika ei osaa laulaa, ja hän pelkää vielä pimeääkin. Voi voi. Mutta lohduttaudun sillä, että hän on vielä nuori ja löytää kyllä elämänvirtansa.
Rouvalla ei ole vihreää peukaloa, ja hän katsoo kaihoten kukkia. Sen sijaan hän unohtaa, että hän laulaa hyvin.
Tyttö pelkää pimeää - mutta kas, hän on samalla haka algebrassa.
Tein nämä OKTK #14'n innostamana, jossa pyydettiin piirtämään omakätisesti hahmot ja keksimään jokin elämänmyönteinen lausahdus... Juupas juu. Hahmot kyllä piirsin, mutta lausahdukset on aikas negatiivisia. Tosin jos hahmot suostuisivat hieman tutkiskelemaan sisintään niin kyllähän olisi aihetta positiivisuudelle.
Osallistun siis varauksella OKTK 14-haasteeseen - sillä varauksella, että täyttääkö korttini kriteerit. Jos täyttää, tyttö ja rouva lähtevät vaihtarina jollekin. (Poika jää minulle, sillä samaistun häneen täysin :-))
Osallistun näillä myös Paperillan ATC-haasteeseen.
Have you noticed how much more we define ourselves by what we cannot do rather than by what we are good at. Like these three... the boy says: I can't sing. The lady says: I am not a gardener and the girl declares: I am afraid of dark. But if you look closely, the lady can sing very well and the girl loves algebra. (The boy is still young and perhaps also afraid of dark, too. We'll leave him at that, he'll have time to develop.)
I drew the figures, painted and stamped their clothing.
Participating in Simon says Everything Goes Challenge.
